Harrastuksena virkkaaminen ja neulominen

Neulominen ja virkkaaminen ovat mukavia harrastuksia. Eikä hätää, jos taidot eivät ole tarttuneet matkaan alakoulun käsityötunneilta tai ne ovat ruostuneet, sillä aikuisenakin ehtii opettelemaan! Neulominen ja virkkaaminen ovat todella miellyttävää puuhaa, sillä niiden parissa aika kuluu, mieli rentoutuu ja kädentaidot kehittyvät. Lisäksi oman käden jäljen näkee heti ja parasta on, että omat tuotokset voi joko pitää itsellään tai antaa muille lahjaksi. Neulomis- ja virkkaamisharrastuksen yksi parhaista puolista on myös monipuolisuus: kun tekniikan hallitsee, voi taitojen ja luovuuden avulla tehdä hyvinkin monipuolisia asioita, kuten vaatteita, peittoja, ryijyjä ja jopa mattoja. Kehityskaaresi lankojen ja puikkojen mestarina voi olla huikea, eivätkä tekemismahdollisuudet varmasti lopu koskaan kesken.

Kuinka päästä alkuun neulomisessa tai virkkaamisessa?

Virkkaamisessa ja neulomisessa pätevät samat periaatteet kuin monessa muussakin harrastuksessa. Alku on aina hankalaa ja vie oman aikansa, että harjoittelu alkaa tuottaa toivottua tulosta. Käden motoriikka kuitenkin kehittyy, joten ei kannata masentua, vaikka alussa neulominen tuntuisikin kankealta ja ensimmäiset työt eivät vastaisi täydellisesti käsityölehden tai nettibloggaajan antamia inspiraatiokuvia. Helpoimmalla pääsee, kun aloittaa yksinkertaisista töistä ja harjoittelee halvemmilla langoilla säästäen kalliimmat vaativimpiin töihin. Puikkoja ja lankoja tarvitsee niin aloittelija kuin konkari: napsauta tätä tarkemmin saadaksesi lisää tietoa langoista ja virkkaamiseen ja neulomiseen sopivista välineistä. Apua ja inspiraatiota harjoitteluun ja töihin löytyy niin netissä, lehdistä kuin kirjoista, ja esimerkiksi patalappu tai lasinalunen on helppo tapa aloittaa käsityöharrastus.

Taidot karttuvat

Edistyneemmät käsityöharrastajat voivat tehdä esimerkiksi villapaitoja, lapasia ja villasukkia. Nämä ovat aina hyvä lisä omaan vaatekaappiin, käyttökelpoisia monissa eri tilanteissa ja niitä on harvoin liikaa, sillä varsinkin Suomessa lapasia ja villasukkia kuluu melko tiheään tahtiin. Villapaidoissa ja muissa vaatekappaleissa ei kannata heti alkuun tarttua vaikeimpaan malliin, vaan harjoituksena voi tehdä esimerkiksi itselleen kokonaan sileänä neuleena villapaidan, ja mikäli tämä sujuu hyvin, siirtyä sen jälkeen palmikkoneuleisiin ja haastavimpiin kuvioihin. Erityisesti virkkaamisessa on myös mahdollista käyttää isoa koukkua ja paksua lankaa, jolloin voi saada nopeastikin aikaan esimerkiksi erilaisia koreja ja mattoja kodin sisustusta piristämään. Sekä virkkaaminen että neulominen ovat erittäin palkitsevia ja hyödyllisiä harrastuksia kaikenikäisille!

Roger